kortisoni ja muuta asiaa

Mä olen todella pahoillani, että viimeisestä päivityksestä on nyt kolme viikkoa. Totuus on vaan se, että mun elämä on nyt ollut mulle itselleni henkisesti raskasta koska olen onnistunut kehittämään itselleni erilaisia ongelmia ja vastaavia, joiden takia ei ole vain tehnyt mieli tehdä mitään. Monta päivää meni niin että teki mieli vain lukittautua pimeään huoneeseen ja olla siellä yksin, ilman ketään ja vain mun surkeat pienet unelmat seuranani. Nyt tilanne on kuitenkin jo hieman parempi ja tunnen ainakin pystyväni taas mihin tahansa, ainakin kun ajattelin voivani jakaa teidän kanssa muutaman kuvan jotka saattaa auttaa joitakin teistä jaksamaan. Ensiksi kuitenkin hiukan tarinaa kortisonista!

Kortisoni on lääke, jota laitetaan niveliin niveltulehduksen rauhoittamiseksi.
Kyseinen lääke saa mut hymyilemään, ei se ei ole rauhoittavaa tai vahvaa kipulääkettä. Se on lääke, jonka nimen kuullessani mulle nousee melkein aina sellainen rauhoittava olo sisälle, koska se meinaa yleensä sitä, että tilanne alkaa rauhoitttumaan. Joskus ei. Kortisonia voi ottaa myös suun kautta, ja mä itse olen syönyt lapsesta asti kortisonia. Kortisoni teki mulle hyvää fyysisesti, mutta pahaa henkisesti. On se tehnyt mulle pahaa fyysisestikin. Monet kortisonipistokset mitä mä olen joutunut käymään läpi on aiheuttanut mulle a) sen että mun nivelet on kuluneet ja koko kroppa tarvis uusia, b) sen että mua kiusattiin koulussa ja c) syyn miksi mua kiusattiin, se kortisoniturvotus. Kortisonin takia mä en ole myöskään kasvanut normaalisti ja tällä hetkellä pistänkin itseeni kasvuhormonia, jonka loppusuora näkyy jo! :)

Kortisoni aiheutti mulle henkisiä arpia siksi, koska olin lyhyt ja paksu aina lukion ensimmäiseen luokaan asti. Se oikeesti sattuu muhun vieläkin pelkästään ajatella kaikkea mitä mä olen joutunu kokemaan pelkästään kortisonin takia. Mulle jouduttiin ostamaan erikoismitoitettuja farkkuja, lasten puolelta paidat sopi vain isommissa koossa, enkä koskaan voinut kuvitellakaan mistään S koon vaatteesta. En mä voinut haaveilla normaaleista farkuista tai normaaleista vaatteista joita mun ikäiset käytti.
 Lukion alettua mä tajusin että mä olen oikeesti laihtunut ja vielä niin, että se jäi multa huomaamatta. Se oli hauskaa katsoa kuinka entinen ihastus katsoi sua silmät pyöreinä kun vaatekoko olikin puolittunut ja mulla oli vihdoin oikeasti vartalo, enkä ollut vaa joku muodoton omena. Nyt joku teistä kaipaa todisteita, no täältä pesee:

Kolmannella luokalla eli mä olin  9- vuotta.

12- vuotta ja kuudes luokka

Laitan niin vähän kuvia kuin mahdollista, koska en tykkää et mun naamaa löytyy iha mist vaa.

Lukion eka ja 16-vuotta, haluaaks joku kertoo tosta ripsiväri klimpistä (opin siis käyttämään meikkiä..)

Ja lukion toisella 23.3.2012 otettu

Hauskaa kun mä nykyään elättelen monestakin asiasta toiveita, mitkä on ihan mahdollisia jos itse ryhdistäytyisi eikä pelkäisi niin paljoa. Mutta mun on pakko myöntää että sellainen kymmenen kiloa ja MONTA monta senttiä pienempänä ja kurvikkaampana on paljon helpompi tavoitella niitä unelmia kuin esim 7 vuotta sitten. Mun unelmani ykkösluokalla oli olla normaali koululainen, jonka ei olis tarvinnut juosta sairaalassa ja kolmannelta luokalta ysiluokkaan mu unelmani oli mahtua sellaisiin vaatteisiin joihin mun ikäiset pukeutui. Mun unelma on toteutunut ja mahdun nykyään jopa XS- koon vaatteisiin!

Älkää oikeesti pelätkö elättää niitä unelmia vaan eläkää niiden mukaan ja uskaltakaa unelmoida! Reuma ja kortisoni ja kortisonin aiheuttamat muutokset ei saa vaivata ketään. Kuka tahansa pystyy mihin vaan jos vaan uskaltaa yrittää ja on tarpeeksi sitkeä uskaltaakseen uskoa unelmiinsa. Mä uskon mun suurimpaan unelmaan vielä ja kovaa ja toivon että se toteutuu joskus oikeasti eikä vain unelmien tasolla! :)

pitäkää kiva viikonloppu ja jos nähdään maanantaina ortonissa niin eipä siinä mitään nähdään silloin sitten! :)